keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Mintyn ensimmäiset koulukisat 12.10.14

Minty pieni ponilapsi starttasi ensimmäiset koulukilpailunsa 12.10 Ponilaaksossa seurakilpailuissa. Olin siis itse myös järjestämässä kilpailuja, joten hommaa oli edellisenä päivänä niinkuin kisapäivänäkin ihan riittämiin. Minty starttasi siis HeC luokassa, ohjelma oli HeC 2:2000, joka sisälsi mm. paljon keskiympyröitä, muutaman lävistäjän ja täyskaarron. Mulla piti olla ihan hyvin aikaa, mutta loppuviimein tuli vähän kiire verryttelemään. Kävelin siitä huolimatta aika pitkät alkukäynnit kentällä, koska poni oli aika jännittynyt ja katseli vieraita hevosia ja kuunteli kuulutuksia ihmeissään..



Verkka itsessään ei ollut mitenkään erityisen hyvä, en saanut ponia oikein pohkeen ja ohjan väliin, sillä se keskittyi kaikkeen epäolennaiseen. Positiivista oli kuitenkin se, ettei se yhtään vienyt mua.


Maneesissa se vähän säpsähteli odottelupäädyssä, mutta meni kiltisti kouluaitojen sisään hetken koittaessa. Suunnitelmana oli siis tietysti käydä näyttämässä ponille tuomaripäätyä, mutta Minty päättikin, että tuonne ei ole mitään asiaa. Pilli vihelsi ja me aloitettiin rata kiemurtelemalla pituushalkaisijaa sisään. Kokonaisuudessaan rata oli aika katastrofaalinen, poni oli jännittynyt kuin viulunkieli ja ne hetket kun se halusi liikkua eteenpäin, se vei mua. Alkuradan aikana se pysähtyi aina kun alettiin lähestyä C-päätyä, mutta laukassa se ei sitä enää onneksi tehnyt. Hankaluuksista huolimatta päätin kuitenkin ratsastaa radan päättäväisesti loppuun saakka.


Olin radan aikana varma, että me ei todellakaan päästä ohjelmaa läpi. Mutta kuinka ollakaan saatiin tulokseksi 51,6%. Rats.radan teistä tuli 5, koska poni todellakin meni kaikki ympyrät ihan lapaedellä oikoen kohti tulo-ovi päätyä, ja uralla pysyminen oli paikoitellen vähän kyseenalaista. Tyytyväinen olen silti kun läpi päästiin ja oikeat laukat nousi! :)

Muutamat kuvat © Maane

2 kommenttia:

  1. Oli kyllä paikoin aika huvittavaa seurattavaa toi teidän meno. Mutta pikkuneidille paljon hyvää kokemusta tulevaisuutta ajatellen. Ja ihan mahtavaa että pääsitte läpi! :) Ainakin omaan silmään laukat näytti ihan kivalta, oli ponikin rennomman näköinen kuin esim. ravissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mullakin oli vuorotellen siellä radalla huvittunut ja epätoivoinen olo :''D enkä tiennyt pitäiskö itkeä vai nauraa!

      Poista