Poni vietti kasvulomaa oikeastaan koko marraskuun ajan. Päätettiin antaa Mintylle ihan kunnon huilikausi, koska kesälläkin jäivät varsinaiset lomailut vähiin. Loma tuli lisäksi ihan hyvään saumaan, molemmat kisat saatiin startattua ja huonojen kelien aikaan ei tarvinnut murehtia liikutuksesta.
Huonot keli on vähän kyllä haitanneet viikkoliikutusta edelleen, viikonloppuna on sitten toinen juttu kun pääsee maneesiin. Pikkuhiljaa ollaan kuitenkin palattu arkeen liikunnan suhteen. Menneenä viikonloppuna kävin la ja su ratsastamassa Mintyn.
Lauantaina väänneltiin koulua maneesissa, ihan perustyötä ja taivuttelua. Sunnuntaina uskaltauduin lähtemään maastoon, vähän epäilin pohjia mutta hyvin pysyttin pystyssä eikä tilsojakaan juuri tullut. Mintyllä ei siis ole takasissa ollenkaan kenkiä ja etusissakin tällä hetkellä vaan kantahokit, eikä tilsakumeja.. Kierrettiin kuitenkin n. 1,5h lenkki, poni oli aika tohkeissaan ja yksi postilaatikko teline aiheutti sen, että jouduin tulemaan alas selästä ja taluttamaan kyseisen kohdan ohi, oli se niin jännäää..
Tänään mennään Saran ja yhden tutun kanssa ensimmäistä kertaa Jyväskylässä ratsastamaan, jännää :D

Harmi kun et ollut perjantaina tallilla nauramassa kun tömähdin Mussulta alas :D Oli kuulemma niin huvittavan ja söpön näköstä että... :D
VastaaPoistaMutta toivottavasti tunti meni tänään kivasti! :)
Aijaa, en sattunut olemaan joo :-D ja meni ihan kivasti eilen ;)
Poista