Vuoden ensimmäinen irtohypytys takana! Minty oli oikein innoissaan, eikä tainnut pudottaa yhtäkään puomia koko hypytyksen aikana, tarkkajalkainen esteponin alku! 100cm okserikaan ei tuottanut ongelmia ollenkaan, hyvällä itsevarmuudella hypättiin yli. Vertasin tätä videota Youtubesta löytyvään vuoden takaiseen ja kehitystä on kyllä havaittavissa.
Tällä viikolla ollaan liikuttu muutenkin varsin monipuolisen viikko-ohjelman mukaan. Maanantaina Vekku toimi apurina ja ohjasajettiin Mintyllä. Vekku pyöri ensin maneesissa ja testasi vieläkö Minty muistaa miten homma toimii. Vuosi sitten ehdittiin muutama kerta tätä harjoitella, ennenkö kivuttiin selkään. Mutta homma jäi hieman kesken. Ongelmia ei kuitenkaan ollut, joten minäkin pääsin ohjien perään ja suunnattiinkin nopeasti pienelle maastokävelylle, joka sekin sujui suht koht moitteetta.
Keskiviikkona oli niin hyvä maastoilukeli, että suuntasin energisen pirpanan kanssa pellolle. Millään ei olisi malttanut ravata tai laukata suoraan, vaan piti loikkia poikittain yrittäen tunkea kohti pellon keskustaa. Muutamat sivuloikat otettiin, jotka vähän koettelivat mun tasapainoa, mutta selässä onneksi pysyttiin. Ei tarvinnut mennä kokeilemaan kuinka pehmeä hanki on :--D Annoin ponin päästellä aina laukatessa oikeastaan sitä vauhtia mitä se halusi, kovin lujaa se ei lähde ampumaan/vie, johtuu ehkä siitä ettei koskaan olla ihan tosissaan menty täysiä. Reipasta laukkaa se kuitenkin paineli ja hyvin sai energiat purettua. Ihanaa kun oli niin hyvä ilma, pohja piti ja oli tasainen, eikä tullut tilsoja.
![]() |
maanantain puuhia |
![]() |
maastokävelyllä Tyynen kanssa |
Hihi ihanan innokas minty :)
VastaaPoista