Ensimmäiset pari klippiä "pysähdysharjoituksesta" joka ei mennyt ihan buenosti.. Ja viimeisenä ensimmäinen pidempi tehtävä, jossa poni toimi hyvin!
Vime lauantaina oltiin Mintyn kanssa Marjon valmennuksessa. En ollut hypännyt ponilla pitkään aikaan itse, Pinja on hoitanut sitä puolta, mutta viime aikoina ei ole edes kovin aktiivista estetreeniä tehty. Nyt olikin sitten hyvä sauma palailla taas tosi toimiin!
Verkattiin itsenäisesti ja verryttelyn jälkeen aloitettiin heti laukassa puomitehtävällä. Tehtävänä oli tulla vinolinjoja sarjan puomeille, jonka jälkeen käydä päädyssä silmukan kautta ja ylittää sarja suoraan, jonka jälkeen pysäyttää mahdollisimman pian (ennen linjan seuraavaa estettä).
Tässä tehtävässä itse linjat onnistuivat siinä mielessä hyvin, että poni ei kiemurrellut ja pystyin säätelemään hieman ponnistuspaikkaa eli lähinnä rauhoittamaan menoa. Laukan jouduin korjaamaan ravin kautta eikä Mintyn mielestä ollut ollenkaan olennaista pysähtyä sarjan jälkeen. En kertaakaan saanut pysäytettyä suoralla linjalla vaan jouduin aina kääntämään pois linjalta voltille, jotta ei oltais suinpäin vauhkoiltu viimeisen puomin/esteen yli. Reaktionopeutta ja malttia tarvitaan vielä hieman lisää tällaiseen tehtävään. Tehtiin samaa kuviota vielä pienillä esteillä.
Tämän jälkeen siirryttiinkin jo pidempään tehtävään, johon sisältyi ravihyppy, kaareva linja okserille, pitkä lähestyminen ja meille helpotettuna versiona sarja (muilla oli vinohyppy okserille). Tehtiin pari toistoa tässä tehtävässä ja lopuksi hypättiin vielä pieni rata.
Minty teki töitä tosi hyvällä motivaatiolla koko valmennuksen ajan ja oli hyvin ratsastettavissa alkukaahailujen jälkeen. Siinä vaiheessa kun se alkoi paremmin kuunnella mua, meinasi mun oma reagointi jäädä hetkeksi jälkeen kun jouduin tukemaan jalalla enemmän, jotta meno säilyi riittävän aktiivisena (pistetään sen piikkiin ettei ole tullut kauheasti tosissaan treenattua viime aikoina..).
Mutta ei kai sitä voi muutakun kehua, hyppää hyvällä itsevarmuudella, ei kieltele taikka kyylää, keskittyy töihin, antaa anteeksi huonotkin hypyt eikä edes seuraavalla esteellä tule katastrofia, ponnu on napakka ja laukat vaihtuu esteen päällä lähes itsestään! Meidän pikku kultalapsi ♥
Tää ilta onkin mennyt yllä olevan kuvan merkeissä. Lauantaina 31.1. Hoito I - kurssin käytännön osuus Ponilaaksossa klo 15.30--> vetäjänä minä, TERVETULOA!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti